Olipa kerran sunnuntai. Pieni tyttö ei silloin ymmärtänyt millainen muisto ihmismieleen siitä jää. Ei ymmärrystä, kuinka sitä hetkeä aikuisena kaipaa. Kuinka sellaisen muiston, hetken, rauhallisuuden, turvallisuuden ja kiireettömyyden voisikaan tarjota omille lapsilleen.
Tuolloin kerran sunnuntaina. Heräsin aamuvarhaisella. Isä ja äiti navetassa, mumma hääräsi keittiössä. Voin muistaa tuoksut,voin kuulla pyhän tekstin ja virren veisuun. Pöytäliina pöydässä kertoi sunnuntaista.
Mumma valmisti sunnuntai juhlaruokaa. Kuori perunoita ja kuunteli kirkonmenoja. Välillä veisasi ulkoa virsien mukana. Puolihame ja essu päällä. Kyyneleet vierivät tosinaan poskilla ja tunnelma oli harras, jopa jokseen surullinenkin. Huomatessaan meidät lapsenlapset pyyhkikyyneleet ja hymyili.
Siinä valmistui perunat ja lihakastike. Jälkiruuaksi tarjolla oli joko luumukiisseliä kermavaahtonokareiden kera tai vispipuuroa.
Joskus tuli vieraita. Serkkuja,sedät ja tädit. Useimmiten vain meidän perhe ja mumma.
Tänään sunnuntaina.
Valmistui meidän juhlaruoka. Kiireettömästi. Vaikka päivän aikana lapset kävikin harrastuksissa.
Mukavaa ensiviikkoa kaikille!
Maaret